Teppo Lapinoja

Idea

Idean lähtökohtana minulla oli trooppisen sademetsäalueen kasvit ja niiden lehtien ja kukkien hienot värit ja muodot. Ideana oli myös löytää sellainen konstruktiopohja trooppisen sademetsän kasvista, joka toimisi muille kasveille alustana ja olisi samalla hieno koriste-elementti työssäni. Teoksellani haluaisin ilmaista , että ystävyydellä on suuri merkitys ihmisille. Toivon että kukkateokseni tuo ihmisille iloa ja hauskuutta elämään. Aina voi joskus pikkuisen hassutellakin .

 

The basis of my idea was to show how great colours and forms there are in tropical rainforest`s plants and flowers. I also wanted to find a way to build a hanging construction by using rainforest plant material, that also functions both a base for other plants and to be a decorative element in my floral work.

 

ideakuva

Kasvit

Lähes kaikkia trooppisten sademetsän kasveja on hyödynnetty meillä huonekasveina. Saniaiset, peikonlehdet ja tuonenkielot esimerkisi ovat suomessa yleisiä huonekasveja. Myös näyttäviä isokukkaisia kukkivia kasveja kasvaa tropiikissa. Käytin kastseenvangitsijana isokukkaista sisiliskon muotoista ja kirkaan väristä helikoniaa. Helikoniat ovat erittäin näkyvä suku, jossa on yli 200 lajia. Helikonian kukat ovat kauniiden oransisten suojuslehtien väleissä. Osa helikonioista on pystykasvuisia ja osa riippuvia. Helikoniat ovat lähes ainoastaan kolibrin pölytyksen varassa.

Kasviluettelo

helikonia, Heliconia rostrata, Heliconiaceae, keijunkukka, Gloriosa superba, Colchicaceae, kookospalmu, Cocos nucifera, Arecaceae, herttaköynnösvehka, Philodendron scandens, Araceae, isopiikkirakko, Gomphocarpus physocarpus, Apocynaceae, kaarisulkasaniainen, Nephrolepis exaltata, Comariopsidaceae, kirjorönsylilja, Chlorophytum comosum, Asparagaceae, juurakkovehka/alokasia, Alocasia sanderiana, Aroideae, jättipeikonlehti, Monstera deliciosa, Araceae, Tuohituomi, Prunus maackii, Rosaceae